Laulu lapsipuolen asemassa

Viikko sitten pidimme kirkkokuoroharjoitukset omin nokkinemme, kun kanttori oli koulutuksessa. Eipä vain ollut tullut meistä kenellekään mieleen, ettemme me pääse seurikselle sisään, ellei joku tule avaamaan ovea. Onneksi Tarja-suntio oli työvuorossa ja palvelualttiina kipaisi avaimen kanssa paikalle. Hän kysyi, olemmeko kuorona laulamassa tulevana pyhänä kirkossa, "kun on se juhla". Ei meille kukaan ollut puhunut mitään laulamisesta, ensin en edes tiennyt, mistä juhlasta oli puhe. Se oli 70- ja 75-vuotiaille järjestetty yhteinen syntymäpäiväjuhla. Olemme muutaman kerran olleet Jedidot-porukalla laulamassa sellaisessa juhlassa. Minua jäi asia mietityttämään. Kerrankin olisi ollut Pooki-radiointi, kun jumis alkoi jo kymmeneltä. Mutta oliko kukaan murehtinut kirkkoon mitään ekstramusiikkia? Eipä ollut tainnut. Muistelen kaihoisasti niitä aikoja, kun Jorma oli meillä vielä pappina. Hänelle oli erityisen tärkeää, että radiokirkossa kuului niin veisuuta kuin vähän muutakin laulantaa. Olimmekin usein Jorman pyynnöstä jumiksissa laulamassa.
Olen todennut usein ennenkin, että musiikkia tullaan ajatelleeksi vasta viime tingassa, jos lainkaan. Siitä lienee ollut kyse usein silloinkin, kun meitä on kysytty johonkin tilaisuuteen muutaman päivän varoitusajalla.
Oppi-isä Lutherukselle musiikki oli tärkeää. Eikä pelkästään hengellinen musiikki, vaan hän osasi arvostaa musiikkia sinänsä Jumalan lahjana.