Vähän toisenlainen keikka

Lauantaiaamuna lankapuhelin soi - mikä on aika harvinaista, olemme arvelleet laittaa mekin koko värkin pois, kun anopillakin on enää vain kännykkä. No, aivan hyvä, ettemme vielä ole sitä hyljänneet. Eräs tuttava oli vailla laulutukea. Hän tapaa käydä säännöllisesti, vissiin joka lauantaiehtoo, vaimonsa kanssa vierailulla paikallisessa vanhainkodissa. Mies pitää yleensä pienen hartauspuheen ja alussa, välissä ja lopussa laulellaan virsiä. Vaimo tapaa laulattaa. Mutta nyt oli vaimo Helsingissä käymässä, niin miehensä soitti minulle, joutaisimmeko me tulemaan kaveriksi veisailemaan. Minähän hövelisti lupasin, en edes hoksannut tunnustella, onko ääntä ja missä kunnossa.
Viideksi sitten pyöräilimme vanhainkodille, jossa jo väkeä istui rivissä ja joille oli jo virsurit jaettu syliin. Laulettiin aluksi Kirkasta, oi Kristus, jonka jälkeen mieheni piti alkurukouksen. Minä kokeilin, oliko talon piano vireessä, ja olihan se. Niinpä koetin säestää virsiä pianolla. En suinkaan osaa soittaa koraalikirjoista, en millään ehdi lukea kahta nuottiriviä, kun f-avain olisi edelleen minulle visakallolle kovan opettelun takana. Mutta minäpä olen ostanut miehelleni lahjaksi virsikirjan, johon on kaikki virret soinnutettu! OKL:n opeilla pystyy välttävästi säestämään mitä vain riittävän simppelia ja soinnutettua.
Yllätyin, miten laulavaista ja virkeää porukkaa aulaan oli kokoontunut. Kun kirkkokuoron kanssa käymme toisessa vanhainkodissa joululauluja laulamassa, niin siellä väki on selvästi huonokuntoisempaa ja melkeinpä peteissään makoilevaa. Nämä mummut haastattelivat vielä meitä uusia tulokkaita ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa, ja huikkasivat iloiset heit.
Vaikka olin päivän mittaan hienoisesti harmitellut lupautumistani, niin "keikan" jälkeen oli todella hyvä mieli. Kiittelinkin laulutuokion päätteeksi asukkeja innokkaasta ja vireästä veisuusta. Ystäväpariskuntamme tekee hienoa ja arvokasta vapaaehtoistyötä noilla vanhainkotivierailuillaan.