maanantai 28. marraskuuta 2011

Israel-matkan muisteluilta Saloisissa

Tuula Kaisa pyysi taannoin, voisinko tulla kitaran kanssa Israel-iltaan laulattamaan jotain aiheeseen sopivia lauluja. Lupasin hövelisti, ja niin tänä iltana lähdimme miehen kanssa pikkupakkaseen pyöräilemään kitarakotelo miehen selässä. Väkeä oli koolla runsaasti, myös Raahen lähetyspiiriläiset oli kutsuttu. Jollain muullakin kuin minulla taisi tutusti käsityö mukana. Itse en hirveästi ehtinyt edistää virkkuutani.
Aluksi juotiin iltakahvit nauttien falafel-pitaleipiä, makeana palana kookospiirakkaa. En ollut ennen tätä iltaa mukamas ennättänyt tsekkailla lauluja saati suunnitella yhdessä Tuula Kaisan kanssa, mutta mukaan ottamastani kansiosta löytyi pari sopivaa piirtoheitinkalvoa, lisäksi pari laulua laulettiin virsikirjasta ja yksi ulkomuistista. Ei tarvittu monisteita.
Hyvin pysyi kitara lämpöisenä ja vireessä miehen selkää vasten. Ja saatiin vähän hyötyliikuntaa.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Muutos suunnitelmaan

Emme saaneet kokoon tarpeeksi porukkaa sunnuntaita 11.12. ja Pattijokea varten, mutta lyötiin Sanna-kanttorin kanssa lukkoon toinen päivämäärä, neljäs adventtisunnuntai 18.12. Silloin on messu, joten vastausmusiikin ja päätösmusiikin lisäksi varataan jotain ehtoollisen aikana laulettavaksi.
Tarkoitus on tällä viikolla jo yrittää kokoontua harjoittelemaan, koska seuraavalla viikolla yksi on joukosta poissa. Samalla katsottaisiin lauluja sitä Paavolan vierailua varten. Koetin haeskella eri joululauluihin sointuja. Harmittaa, että olen hukannut jonnekin Matilta saamani joululaulusoinnutuskoosteen. Se saattoi hukkua jossain vaiheessa koululla.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Pattijoki ja Paavola

Kanttori-Sanna soitteli äsken ja kyseli meitä palvelemaan musiikilla sanajumalanpalvelukseen Pattijoelle kolmantena adventtisunnuntaina. Lähetin saman tien naisille sähköpostia. Samana pyhänä olisi tarkoitus juoda kirkkokahvit läksiäisten merkeissä. Ritva on saanut viran muualta. Sanna toivoi, että laulaisimme myös Ritvalle jotain. Olemme olleet läksiäisiä laulamassa pari kertaa ennenkin, joten sopivaa matskua löytynee vanhastakin ohjelmistosta. Katsotaan nyt, löytyykö meistä kelpo joukko.
Ehdottelin naisille, että samoilla harjoituksilla voitaisiin hoitaa myös se tuleva Paavolankodin joululauluvierailu.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Kohti joulutunnelmia

Käly soitteli taannoin. Hän on töissä eräässä vanhusten hoitokodissa, ja hänelle oli tullut mieleen kysyä lauluvierailulle. Laulamaan vanhuksille ja laulattamaan heitä. Idea innosti. Niin minua kuin muitakin naisia. Tarkoitus olisi käydä joululauluvierailulla joulukuun puolella. Mukavaa päästä harjoittelemaan joululauluja myös Jedidot-porukalla. Kunhan nyt taas löytyisi se harjoitteluaika.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Fiba

Rapatessa sattuu ja tapahtuu, niinkuin sanonta ei kuulu. Viime viikolla pastori soitti ja kysyi meitä laulamaan isänpäivän illaksi. "Tämä tuli vähän äkkiä", vastasin rehellisesti ja ehdotin, eikö ylistysryhmä voisi olla vuorostaan laulamassa. Vastahan olimme viime kuussa Pattijoella vastaavassa tilaisuudessa. Lupasin kuitenkin kysellä naisilta, kuten teinkin. Mainitsin viestissäni naisille, etten itse olisi kyllä lähdössä laulamaan, mutta tilaisuudessa on kanttori paikalla, mikäli asiasta jotain tulee. Mutta kuinkas ollakaan, Sailalta tulikin vastaus, että kyseiseen tilaisuuteen oli jo muutama viikko sitten eräs toinen pastori kysynyt Sailan johtamaa ylistyslauluryhmää. Olimme naisten kanssa huojentuneita, että päästiin säikähdyksellä. Mutta jäin jälleen miettimään tuota informaation kulkua ja päällekkäisten pyyntöjen toistuvaisilmiötä. Voisi kuvitella, että tilaisuuksia valmistelevan työryhmän kokouksista joku voisi kirjata muistion, joka sitten jaettaisiin kaikille työryhmän jäsenille sähköpostitse, niillekin, jotka eivät mahdollisesti olleet palaverissa. Ja tietenkin työnjaosta täytyisi sopia selvästi, kuka hoitaa mitäkin. Asiahan ei tietenkään minulle kuulu, mutta... toisaalta kuuluukin, kun jo useaan otteeseen olemme olleet vastaavanlaisessa tilanteessa. Onneksi tällä kertaa asia selvisi ennen kuin ehdittiin nähdä yhtään vaivaa lauluja hakien ja harjoitellen. Onhan käynyt niinkin, että olemme menneet tilaisuuteen, jossa on sitten ollut pyydettynä toinenkin porukka. Toki molemmat ryhmät ovat silloin olleet äänessä vuorollaan, mutta paljon pienempi ohjelma-arsenaali olisi riittänyt. Se olisi erinomaisen kiva tietää jo lauluja valitessa ja harjoitellessa.
Josko minäkin jo tästä viisastuisin ja muistaisin kyselijöiltä varmistaa, onko hänellä valtuutus hoitaa asiaa... Luulenpa kuitenkin, että tässä tapauksessa nimen omaan meitä kysyneellä pastorilla sellainen oli, koskapa hän kertoi olleensa edellisviikolla kokouksessa, josta asiasta oli ollut puhe.
Mutta olinpa kuitenkin isänpäivänä laulamassa, kirkkokuoron kanssa aamujumiksessa. Oli kirkkomusiikkiliiton kolehtipyhä, jossa siis koottiin kolehti seurakuntien musiikkitoiminnan hyväksi. Sen tautta olimme laulamassa pari laulua. Vähän niinkuin näyttämässä, mihin rahat ovat menossa. Kovin isoa tuottoa ei tainnut tulla, kun kuorolaisia taisi olla enemmän kuin muita kirkkovieraita. Kuorossamme on noin tusina naista, ja isänpäivänä paikalla meitä oli yhdeksän... Laskekaapa siitä.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Lisää huiveja

Nyt olen loppusuoralla noiden Jedidot-huivien kanssa. Vihreä on vielä hivenen kesken. Sen väri näytti muuttuvan eniten salamavalon alla.

Tässä on Annun, Sailan ja minun huivit.
Mutta nyt arvausleikki: Minkävärisen huivin olen tehnyt itselleni?