tiistai 25. lokakuuta 2011

Laulu lapsipuolen asemassa

Viikko sitten pidimme kirkkokuoroharjoitukset omin nokkinemme, kun kanttori oli koulutuksessa. Eipä vain ollut tullut meistä kenellekään mieleen, ettemme me pääse seurikselle sisään, ellei joku tule avaamaan ovea. Onneksi Tarja-suntio oli työvuorossa ja palvelualttiina kipaisi avaimen kanssa paikalle. Hän kysyi, olemmeko kuorona laulamassa tulevana pyhänä kirkossa, "kun on se juhla". Ei meille kukaan ollut puhunut mitään laulamisesta, ensin en edes tiennyt, mistä juhlasta oli puhe. Se oli 70- ja 75-vuotiaille järjestetty yhteinen syntymäpäiväjuhla. Olemme muutaman kerran olleet Jedidot-porukalla laulamassa sellaisessa juhlassa. Minua jäi asia mietityttämään. Kerrankin olisi ollut Pooki-radiointi, kun jumis alkoi jo kymmeneltä. Mutta oliko kukaan murehtinut kirkkoon mitään ekstramusiikkia? Eipä ollut tainnut. Muistelen kaihoisasti niitä aikoja, kun Jorma oli meillä vielä pappina. Hänelle oli erityisen tärkeää, että radiokirkossa kuului niin veisuuta kuin vähän muutakin laulantaa. Olimmekin usein Jorman pyynnöstä jumiksissa laulamassa.
Olen todennut usein ennenkin, että musiikkia tullaan ajatelleeksi vasta viime tingassa, jos lainkaan. Siitä lienee ollut kyse usein silloinkin, kun meitä on kysytty johonkin tilaisuuteen muutaman päivän varoitusajalla.
Oppi-isä Lutherukselle musiikki oli tärkeää. Eikä pelkästään hengellinen musiikki, vaan hän osasi arvostaa musiikkia sinänsä Jumalan lahjana.

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Vähän toisenlainen keikka

Lauantaiaamuna lankapuhelin soi - mikä on aika harvinaista, olemme arvelleet laittaa mekin koko värkin pois, kun anopillakin on enää vain kännykkä. No, aivan hyvä, ettemme vielä ole sitä hyljänneet. Eräs tuttava oli vailla laulutukea. Hän tapaa käydä säännöllisesti, vissiin joka lauantaiehtoo, vaimonsa kanssa vierailulla paikallisessa vanhainkodissa. Mies pitää yleensä pienen hartauspuheen ja alussa, välissä ja lopussa laulellaan virsiä. Vaimo tapaa laulattaa. Mutta nyt oli vaimo Helsingissä käymässä, niin miehensä soitti minulle, joutaisimmeko me tulemaan kaveriksi veisailemaan. Minähän hövelisti lupasin, en edes hoksannut tunnustella, onko ääntä ja missä kunnossa.
Viideksi sitten pyöräilimme vanhainkodille, jossa jo väkeä istui rivissä ja joille oli jo virsurit jaettu syliin. Laulettiin aluksi Kirkasta, oi Kristus, jonka jälkeen mieheni piti alkurukouksen. Minä kokeilin, oliko talon piano vireessä, ja olihan se. Niinpä koetin säestää virsiä pianolla. En suinkaan osaa soittaa koraalikirjoista, en millään ehdi lukea kahta nuottiriviä, kun f-avain olisi edelleen minulle visakallolle kovan opettelun takana. Mutta minäpä olen ostanut miehelleni lahjaksi virsikirjan, johon on kaikki virret soinnutettu! OKL:n opeilla pystyy välttävästi säestämään mitä vain riittävän simppelia ja soinnutettua.
Yllätyin, miten laulavaista ja virkeää porukkaa aulaan oli kokoontunut. Kun kirkkokuoron kanssa käymme toisessa vanhainkodissa joululauluja laulamassa, niin siellä väki on selvästi huonokuntoisempaa ja melkeinpä peteissään makoilevaa. Nämä mummut haastattelivat vielä meitä uusia tulokkaita ennen kuin lähdimme jatkamaan matkaa, ja huikkasivat iloiset heit.
Vaikka olin päivän mittaan hienoisesti harmitellut lupautumistani, niin "keikan" jälkeen oli todella hyvä mieli. Kiittelinkin laulutuokion päätteeksi asukkeja innokkaasta ja vireästä veisuusta. Ystäväpariskuntamme tekee hienoa ja arvokasta vapaaehtoistyötä noilla vanhainkotivierailuillaan.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Lauluni juurilla

Tähän vanhenemiseen liittyy nostalgiset muistelut, olen ollut huomaavinani - jo vuosia. Tuossa kuorosta pyöräillessäni ajatukset harhailivat kauas lapsuuteen saakka sitä miettien, mistä tämä kuoroharrastus oikein on aanut alkunsa ja juurensa.
Varhaisimmat kuorolaulumuistot ovat syöpyneet mieleen. Kerran muistan nuorimman isoveljeni olleen mukana koulun kuorossa, kun kuusijuhlassa lauloivat "En etsi valtaa, loistoa". En ollut silloin vielä itse koululainen. Kyseinen Sibeliuksen säveltämä laulu on siitä saakka ollut rakas. Toisen kerran muistan olleeni äidin kanssa jossain pyhäkouluväen yhteisessä juhlassa kirkonkylällä seurakuntakeskuksella. Siellä lapsikuoro lauloi "Kellot kaikuu" - ja sekin oli mieliinpainuvan upea esitys ja kokemus.
Kolmas muisto on sellainen, että silloin olin jo koululainen ja pääsin jo itsekin kuoroon. Oli kevätjuhla, luultavasti keväällä 1973, kun olin tokaluokkalainen. Oikeasti kuoroon otettiin vain isompia oppilaita, mutta Maire-ope oli saanut luvan valita kuoroon pari alaluokkalaistakin. Minä ja Lea päästiin mukaan laulamaan "Ken on luonut sinitaivaan". Se laulettiin Kauhajärven kirkossa. Jälkeen päin olin hirveän otettu, kun Maire-opettaja kehui minua, että olin osannut käyttäytyä hienosti, seistä aloillani suorassa ja totisena, kun taas Leaa hän vähän moitiskeli kikattelusta. Asia jäi mieleeni, kun olin aina ajatellut, että Lea on open lellikki.
Kun Kivistön Mikko tuli opettamaan koulullemme, myös kuorolauluun tuli aivan uutta ulottuvuutta, kun hän alkoi harjoituttaa jopa kaksiäänistä laulua. Taas pääsin mukaan, kun harjoiteltiin kuusijuhlaan "Maa ja taivas riemuitkaa" ja "Ilon päivä verraton". Se oli ensimmäinen tuntumani varsinaiseen kuorolauluun.
Ja sitten. Eräs naapurikylän mies tuli kysymään, joutaisiko meidän äiti mukaan Hyypänlaakson kuoroon, kun sinne tarvittaisiin lisää laulajia. Se oli kansalaisopiston kuoro, jota johti Asko K. Tynjälä, siviiliammatiltaan seminologi :)
No, äiti sanoi, ettei hän millään ehdi eikä jaksa ilta-askareiltaan, mutta että lähtisikö/kelpaisiko tuo meidän Aila. Olin myyty. Siihen saakka kun lähdin opiskelemaan ja pois kotikylältä, jatkoin jokaviikkoista kulkemista kuoroharjoituksissa. Ne pidettiin vuorotellen Kauhajärven ja Muurahaisen koululla. Pääsin sinne joko Tynjälän tai tuon naapurikylän Martin kyydissä. Esiintymisiä oli usein Kauhajärven kirkossa jumalanpalveluksissa tai vastaavissa, keväällä tietenkin kansalaisopiston kevätnäyttelyn yhteydessä.
Muistelen lämpimästi ja kiitollisena noita kuoroaikoja. En kuitenkaan tänne Raaheen asetuttuamme tullut hakeutuneeksi kirkkokuoroon. Ties olisinko tullut menneeksikään, ellei Tuomo-kanttori olisi eräänä aamuna linja-autopysäkillä kysynyt kuoroon. Sillä tiellä vielä.

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Triptyykki - trilogia - triathlon

Superkeikkapäivä on pulkassa. (Paimenpoika Matin blogista taisin saada selityksen tuolle päivä pulkassa -sanonnalle, harmi muuten, ettei Paimenpojan blogi ole enää saatavilla.)

Otsikon sanat viittaavat tietenkin päivän kolminkertaiseen laulukeikkailuun, vaikkei edes tuo urheilullinen termi täysin vastaa ajatusta. Siinä kun sentään laji vaihtuu.

Kokoonnuimme neljästään ennen messua harjoittelemaan. Kanttori pyysi laulutukea oman flunssansa takia siten, että niiden laulujen lisäksi, joihin olimme varautuneet, lauloimme "Kunnian", kas kun Veikko-pastori ei sitä tapaa laulaa, ja nyt Jouni-kanttorikin halusi jättää yksinlauluosuudet pois.

Messun jälkeen jatkoimme harjoittelua, koetimme katsella jo valmiiksi jotain illaksikin, kun silloin ei enää ehtisi. Muut olivat ehtineet jo syödä, kun ehätimme lounaalle. Sitten alkoivat seurat, joissa jatkoimme Siionin matkalauluilla. Oli paljon ohjelmaa, laulua ja puheita. Iloitsin erityisesti Pirjo Laukan lausumista Helvi Juvosen runoista "Martta" ja "Mutta suurin kaikista". Harmitti vain, kun jonkun kännykkä alkoi soida kesken runon!

Aulikki lähti jo vähän ennen seurojen loppumista perunannostoon, minä jäin Tertun kanssa loppuun asti, sain Tertulta kyydin kotiin. Silvolan Heikki tuli ihan halaamalla kiittämään (vaimonsa nähden, vaan ei minun mieheni nähden). Se oli mukava juttu, kun itsellä oli sellainen olo, että laulut menivät sinnepäin, kutakuinkin, kohtalaisesti. Kitaraakin jouduin virittämään ennen laulua (onneksi sen hokasin ennen kuin aloimme laulaa!) No, Keijo olikin jo ennättänyt ilmoittaa ohjelmanmuutoksista, nyt tuli yksi ohjelmanumerokin lisää, kun virittelin paksua e-kieltä.

Se samainen kieli vaivasi uudestaan tai edelleen vielä nyt illalla Sanan ja rukouksen illalla. Kun siinä ei ollut oikein mahdollisuutta rukata, niin varoin sitten vain soittelemasta sitä. Tuntui, että sellainen varpaisillaan olo ei voi oikein suotuisasti vaikuttaa laulamiseen, mutta kyllä vain nytkin Marjatta kiitteli lauluamme illan päätössanoissaan.

Kai voisi todeta, että loppu hyvin, kaikki hyvin. Lisäksi taisimme todeta, että nyt voisi riittää hetkeksi. Keikkailu.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Pätkä paikallislehden seurakuntatietoja -sivusta

Laitoinpa tällaisenkin muistoksi. Seurakuntatiedot ovat aina näin lauantaisin paikallislehdessä, kokonainen sivu viikon tapahtumista, tosin kesäaikaan riitti puolikin sivua. Kuten tuolta laatikkoilmoituksista voi hämärästi lukeakin, olemme laulamassa huomenna ensin messussa, sitten seuroissa ja illalla vielä Pattijoella Sanan ja rukouksen illassa. Jaa, täytyypä koettaa päästä tällä kertaa myös maanantain lähetyspiiriin, kun Maija Rostedt näyttäisi olevan vierailijana. Varmaan tällä kertaa helppo saada mieskin mukaan, hän kun vanhempineen on jo pitkältä ajalta Maijan perhetuttuja.

torstai 6. lokakuuta 2011

Kirppiksellä

Lähdin kitara selässä fillaroimaan pikkutihkussa kohti kirpparia. Jätin skittakotelon sinne venaan käydäkseni vielä pikaisesti postissa noutamassa paketin. Opettajien Lähetysliiton kalenterit olivat tulleet! Ei tarvinnut kaivaa henkkaria, kun postin rouva kuulemma tunsi minut ilmankin. Ilmeisesti on niin että Raahe on niin pieni paikka, että täällä kaikki tuntevat toisensa - paitsi tällainen muualta tullut... Onneksi voin aina kysyä Sailalta ihmisten nimiä!
Saila oli tietenkin valmiina kirpparilla, kun sinne palasin, mutta myös Aulikki oli ehättänyt paikalle. Terttu tuli vähän myöhässä, kun oli ollut ensin odottamassa Majakan parkkipaikalla. Laulelimme neljästään sillä aikaa, kun maijamyöhäinen pikkuasiakas kierteli myyntipöytiä ja teki löytöjä. Oli kai nähnyt ikkunoista valon ja tuli ovelle kopistoksille. Osa lauluista meni nappiin, mutta yhtä pitää minun vielä harjoitella. Siis sointujen, sanojen ja kakkosäänen seuraamista yhtä aikaa. Merkitsinkin jo joka säkeistöön soinnut, niin pystyn seuraamaan sanoja, enkä hukkaa sointujakaan. Pari muuta laulua tuntuivat menevän vähän kankeasti pienellä porukalla, mutta jospa sunnuntaina soisi kuitenkin paremmin, kuin ihmeen kaupalla.
Meillä oli lyhyt sessio, kun Sailalla oli kiire ammattamaan pikkupoikaa, jotta äitinsä pääsi Antti Tuiskun konserttiin. Minäkin ennätinhyvin ruokakauppaan, vaan sieltä tuli mies vastaan. Annoin kitaran hänen följyynsä ja hain vielä Uusheräyksen seuroja varten leipää ja sokuria, jotka olin luvannut sinne hommata. Bis zu Sonntag!

maanantai 3. lokakuuta 2011

Jännäksi meinaa mennä

Lykkäsi myrkyn. Torstain harjoitusaika ei sovikaan Annulle, ja kun hän ei päässyt mukaan niihin viime torstain harjoituksiin, niin hän meinasi, ettei taida tohtia sunnuntaina tulla mukaan kummallekaan keikalle.
Nyt ei ole enempää särkymävaraa, jos meinataan saada se vähimmäismäärä neljä naista laulamaan. Kättä ristiin, jottei sairastuta eikä tule muuta estettä enää kellekään. Tähän mennessä meidän ei ole tarvinnut muistini mukaan vielä yhtäkään sovittua keikkaa perua väenvähyyden takia, ja toivottavaa olisi, ettei edelleenkään tarvisi.
(Väenvähyys ei ole meille ongelma niinkään yleisössä kuin omissa riveissä.)

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Rekrytointia

Kun kirkkokuorotoiminta tänä syksynä alkoi toista viikkoa sitten, niin pidimme kuorossamme miltei hätäistunnon. Meillä Saloisissa on edelleen huutava (laulava) pula sopraanoista. Nyt viimeistään itse kukin kuorolainen on mietinyt tykönään, keitä voisi haastaa mukaan palvelemaan kuorossa.
Minä en ole koskaan pitänyt itseäni hyvänä kehoittajana tai rekrytoijana. Mutta ilmeisesti asiassa oli aimo annos johdatusta, kun minulle tuli mieleeni eräs nuori äiti. Olemme tutustuneet Siionin Matkalauluseuroissa, hän on mukana Rauhan Sanassa, minä puolestani enemmän tuossa Uusheräyksessä. Vaikka olen tällainen paikkakunnalle muualta tullut ja tunnen vain hyvin vähän ihmisiä verrattuna niihin, jotka ovat lapsuutensa täällä viettäneet. Mutta näköjään joskus minunkin vähäisistä suhteistani voi olla hyötyä.
Tapasin mainitun nuoren äidin tänään perhemessussa ja lähetyslounaalla. Lounaan lomassa menin kysymään häneltä, mahtaako hän laulaa missään kuorossa. Kaikilla muilla asuinpaikoillaan hän on ollut kirkkokuorossa, mutta ei vielä täällä. Hän oli ilahtunut kutsustani tulla mukaan Saloisten kirkkokuoroon ja hän lupasi tulla, ei heti mutta pian.
Aikanaan itsekin lähdin mukaan kuoroon vasta, kun pyydettiin. Joskus se on vain pyytämisestä kiinni.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Temppelissä




Minun pitäisi tässä tietokoneen ääressä laatia uskonnonkoe 8-luokkalaiselle (siis yhdelle oppilaalle!) sekä historian ja biologian kokeet maahanmuuttajaoppilailleni. Sen sijaan olen viettänyt pitkän tovin selaten tietsikalle jemmattuja kuvamuistoja.


Löytyi muunmuassa ylläoleva kuva, joka on otettu Reiponkadulla sijaitsevassa Raahen Helluntaiseurakunnassa. Digikuvissa on sekin hyvä puoli, että niistä näkee, milloin ne on otettu. Tässä oli päiväys 29.11.2008 klo 14.53. Tuota kellonaikaa mä ihmettelin. Kalenterista tarkistin, että tuo on ollut lauantaipäivä. En kuitenkaan ollut merkinnyt muistivihkooni mitään Jedidot-keikkaa tuolle päivämäärä, mutta olenhan voinut unohtaa kirjoittaa muistiin. Tuskin minä millään muilla asioilla kitaran kanssa olen hellareilla vieraillut. Tieto tilaisuuden luonteesta voisi löytyä esim. Israelin Ystävien paikallisosaston toimintakertomuksesta tuolta vuodelta. Emme ole tainneet vierailla tässä temppelissä laulamassa muissa kuin Israel-tilaisuuksissa.