torstai 6. lokakuuta 2011

Kirppiksellä

Lähdin kitara selässä fillaroimaan pikkutihkussa kohti kirpparia. Jätin skittakotelon sinne venaan käydäkseni vielä pikaisesti postissa noutamassa paketin. Opettajien Lähetysliiton kalenterit olivat tulleet! Ei tarvinnut kaivaa henkkaria, kun postin rouva kuulemma tunsi minut ilmankin. Ilmeisesti on niin että Raahe on niin pieni paikka, että täällä kaikki tuntevat toisensa - paitsi tällainen muualta tullut... Onneksi voin aina kysyä Sailalta ihmisten nimiä!
Saila oli tietenkin valmiina kirpparilla, kun sinne palasin, mutta myös Aulikki oli ehättänyt paikalle. Terttu tuli vähän myöhässä, kun oli ollut ensin odottamassa Majakan parkkipaikalla. Laulelimme neljästään sillä aikaa, kun maijamyöhäinen pikkuasiakas kierteli myyntipöytiä ja teki löytöjä. Oli kai nähnyt ikkunoista valon ja tuli ovelle kopistoksille. Osa lauluista meni nappiin, mutta yhtä pitää minun vielä harjoitella. Siis sointujen, sanojen ja kakkosäänen seuraamista yhtä aikaa. Merkitsinkin jo joka säkeistöön soinnut, niin pystyn seuraamaan sanoja, enkä hukkaa sointujakaan. Pari muuta laulua tuntuivat menevän vähän kankeasti pienellä porukalla, mutta jospa sunnuntaina soisi kuitenkin paremmin, kuin ihmeen kaupalla.
Meillä oli lyhyt sessio, kun Sailalla oli kiire ammattamaan pikkupoikaa, jotta äitinsä pääsi Antti Tuiskun konserttiin. Minäkin ennätinhyvin ruokakauppaan, vaan sieltä tuli mies vastaan. Annoin kitaran hänen följyynsä ja hain vielä Uusheräyksen seuroja varten leipää ja sokuria, jotka olin luvannut sinne hommata. Bis zu Sonntag!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti