maanantai 12. syyskuuta 2011

Väli-inventaario

Omena- ja kesäkurpitsakuorma ovat huventuneet tähän mennessä kutakuinkin puoleen. Omenoiden kanssa olemme päässeet jo yli puolen välin, kun eilen laitettiin pojalle evästä mukaan ja kun äsken sain antaa puolen sangollista punakanelia Huongille, joka kävi tuomassa meille sangollisen puolukkaa.


Kesäkurpitsajöötejä oli kahdessa isossa paffiloodassa yhteensä neljätoista, tyttärelle jätettiin kaksi, Jedidot-harjoituksiin vein neljä ja yksi on raastettu salaatteihin, yhteen maustekakkuun ja pakastimeen rasioihin uusia kakkuja varten, ja on siitä riittänyt eväspaloja kouluunkin. Kahdeksannesta kesäkurpitsasta raastoin tänään alkupään isännän pannuruokaan.


Äsken pesin yhden sangollisen omenoita tuohon tyrkylle, viimeinen sangollinen odottelee varaston lattialla.


Jos keskiviikkona vapaapäivänäni on kauhea sadesää, enkä viitsi puutarhahommiin, niin viimeistään silloin alan tehdä kurpitsasäilykkeitä. Tarkoitus on tehdä kurkkurelish-mukaelmaa hampurilaisia varten sekä puolukka-kurpitsahilloa. Viimeksi mainittuun käytän ensi alkuun pakastimessa olevat viimevuotiset puolukat ennen kuin kajoan Huongin tuoreisiin. Ajattelin keittää myös viimevuotiset mustaherukat hilloksi, niin on sitten aina jääkaapissa kyytipoikaa kanalle.


Mutta teenkö nimpparipäivän kunniaksi kouluun kurpitsakakkua vai omenapiirakkaa? Molempia, jos vain joudan.


Millan, laitan tulemaan saamani kurpitsakakku- ja omenapiirakkareseptit sähköpostitse.

Ei voi olla totta!! Nyt sitten, kun sain kirjoitettua jutun loppuun, huomasin, että tämä tuli TAAS väärään blogiin. Grrrr!! Ja minä kun en osaa (ja osaako kukaan) kopioida/ leikata enkä liimata bloggeriin kirjoitettua... menköön nyt tänne sitten. Höh.

2 kommenttia:

  1. Jokohan tämä kone antaisi minun kommentoida. Firefox kaatui eilen joka kerralla, kun yritin kommeenteerata tänne. Piti vaan sanoa, että hyvähän sinun on tätäkin blogia päivittää ja löytyyhän nämä kurpitsaomppujutut täältäkin. On tosi kiva kuulla, että ovat tehneet kauppansa :)

    VastaaPoista
  2. Antoi! Hieno juttu, kiitos kommentista.
    Juu, mullon ollut sellainen "spread the joy" -fiilis ja "lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa".

    VastaaPoista