lauantai 10. syyskuuta 2011

Piispaa pappilassa

Olipa ihana piispanvisiitti! Meidän pikku lauluporukkamme typistyi entisestään, kun Annulle tuli ylipääsemätön este, mutta vedettiin biisit niinkuin vedettiin. Mies antoi ihan hyvää palautetta.
Pienimuotoinen tilaisuus alkoi kahvittelulla. Hyvä niin, koska olin itse myöhässä. Töistä Ruukista ajelin välillä ylinopeuttakin, ja ehdin kuin ehdinkin ennen piispaa sisään seurakuntakodille. Painelin vessaan vaihtamaan vaatteet ja ehdin sitten kahvittelemaankin. Alpo oli tehnyt hyvää omenapiirakkaa, jonka respetin hän tulosti meille Jedidot-naisille.
Kirkkoherra piti puheen, jossa hän esitteli seurakuntaamme ja hiippakuntaamme. Samoin kirkkoherran puhe lahjan antamisen yhteydessä oli erittäin hyvä. Piispa Andrew Gulle oli miellyttävä herrasmies, jota myös oli ilo kuunnella. Mika Pouke toimi tulkkina ja yhteyslaulun (virsi 501) säestäjänä. Piispa kutsui Raahen seurakuntalaisia käymään Tansaniassa, näkemään sen työn tuloksia, jota seurakuntamme tuki on mahdollistanut.

Tilaisuuden aikana Terttu supatti, voisiko sittenkin ajatella, että Jedidot lähtisi Pulkkilaan Israel-iltaan 21.9. mutta luin juuri Raahelaisesta, että silloin alkaa kirkkokuorojen harjoitukset. Se taisi ratkaista jutun lopullisesti. Esko Rautio voisi pyytää sinne vaikka Aaronin poikia.

1 kommentti:

  1. Mutta ei se Jenninoora sitten tullutkaan meidän mukaamme lauantaina. Oli jäänyt perään itkemään, kun mummu oli lähtenyt, eikä ollutkaan ottanut mukaan... :(

    VastaaPoista