torstai 28. lokakuuta 2010

Kengät

Joskus näemmä lähden "keikalle" yksinkin. Silloin kun on kyse vaikkapa sukujuhlasta tai intiimeistä lauluseuroista, ei ole tarvinnut kauheasti jännittää yksinlaulamista. Nyt meinasi sen verran hermostuttaa, että se heijastui uniinikin.
Lähetyssihteeri soitti toissapäivänä ja kysyi, voisinko tulla laulamaan yhden Jakarandan biisin siihen Kengät-monologiin, sen laulun missä puhutaan kengistä. "Ai se 'pane kengät jalkaasi'?" Minähän hövelinä lupasin, vaikka olin ainakin puoleksi luvannut miehelle, että syyslomalle en ota mitään ylimääräistä enkä sitoudu enkä lupaudu mihinkään loman aikana. Laulun nuotit löytyivät yllättävän helposti, ensimmäisestä nuottikirjasta, jonka käteeni otin. Se ei ollut edes oma kirjani, vaan lainassa Terttu-jedidalta. Kiitos, Terttu! Palautan kirjasi kyllä ensi tilassa.
Kun eilisaamulla luin Raahen Seudusta Saila-jedidan kirjoittaman puffin kyseisestä lähetysaiheisesta monologista ja kun minulle siitä lopulta selvisi, että tilaisuus onkin Raahe-salissa eikä seurakuntasalissa, niin nielaisin pari kertaa ja ajattelin sydän kylmänä, mihin olinkaan lupautunut.
Nyt se on kuitenkin ohi. Henkka soitteli rumpua ja mä kitaraa. Ja annoin vain pokkana mennä virheistä välittämättä, niin että saivat luulla, että ne kuuluivat asiaan ;-)
Onneksi laulut - tämä Aamuhämärissä ja pari yhteislaulua - olivat heti tilaisuuden alussa, jotta sain sitten rauhassa nauttia Antti Sevannon loistavasta esityksestä.
Mietittiin miehen kanssa yhdessä, miksi hän lupautui seurakuntavaaleihin ehdokkaaksi ja miksi minä vaikkapa tuollaiselle laulukeikalle. Samasta syystä, molemmat varmaan haetaan maallista mainetta ja kunniaa - hyvä ettei sentään mammonaa.

4 kommenttia:

  1. Huomasinpa nyt vasta, että tuo kellonaika on aivan pielessä, 11.43. Oikeasti kello on nyt 21.59. Kenties kirjoitusta aloittaessani se oli 21.43 tai 9.43. Silti heitto on vähintään 2h, mutta oikeammin kymmenen tuntia. Saapa nähdä, osaanko tehdä asialle mitään, tai onko sille mitään tehtävissä omin avuin.

    VastaaPoista
  2. Osasitko? Neuvon kyllä privaatisti jos et osannut :)

    VastaaPoista
  3. Enhän mä ole muistanutkaan enää koko kellojuttua... Neuvot otetaan auliisti vastaan. Kuten uudet lukijatkin, tervetuloa!

    VastaaPoista
  4. PS. Voisin eräästä toisestakin asiasta pyytää sinulta privaatisti neuvoa, näihin bloggauksiin liittyen - kunhan nyt vain muistan, mikä se juttu oli ;-)

    VastaaPoista