O come o come

Hyvää itsenäisyyspäivää ja menestystä 96-vuotiaalle!

Miettimättä sen kummempaa aasinsiltaa itsenäisyyden juhlimisesta joulun odotukseen länttään tähän yhden joululauluvideon juutuubista.
Satuin työmatkalla Deitä kuunnellessani bongaamaan tämän biisin, painoin mieleeni kertosäkeen, jonka avulla laulu helposti löytyikin. En ollut koskaan ennen kuullut, vaikka kyseessä lienee kuitenkin vanha klassikko.
Aina silloin tällöin löydän uusia joululaulusuosikkeja, mutta useimmiten ne ovat tällaisia vähemmän kuultuja vanhoja juttuja (kuten vaikka I wonder as I wander, johon törmäsin jokunen joulu sitten). Paljon harvinaisempaa on, että joku uusi joululauluntekele minua sykähdyttäisi.Sen sijaan kovin tavallista on, että vanhoista hienoista joululauluista kuulee niin karmeita uudelleensovituksia, että  vihaksi pistää. Viimeksi kuulin - mielipahakseni - laulusta Tuo armon valkokyyhky varsinaisen ABBA-version.

Tämän joulun alla saan toki olla laulamassa kirkkokuoron kanssa monia kauniita joululauluja eri tilanteissa, mutta Jedidot ei taida laulaa tänä jouluna - ellei tule taas jotain viimetipan pyyntöjä.  

O come, o come, Emmanuel -laulusta löyty useita versioita, mutta valitsin tähän sen, jossa kuuluu introna ja välisoittona Israelin kansallislaulun "Hatikva" - Toivo - säveliä.

Toccata ja fuuga

Täysremontin yhteydessä kirkkoomme rakennutettiin myös uudet urut. Ovat kuulemma kovetut. Hinnakkaatkin olivat. Nyt sitten on urku- ym. konsertteja kirkossa pidetty harva se viikko. Eilen illalla oli sitten jo sellainenkin nimi, että viimein minunkin piti päästä kuuntelemaan. Olen kerran aikaisemmin saanut tilaisuuden kuulla urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen soittoa, sillä kertaa koululaiskonsertissa, jossa kuultiin niin Chaplinia kuin Vaaleanpunaista pantteriakin.
Tällä kertaa maestro pitäytyi, sanoisinko, vakavammassa ja osin jo hieman jouluisessakin ohjelmistossa. Kirkko, ja erityisesti urkuparvi oli täynnä väkeä. Muutkin kuin me halusivat nähdä, miten urkuja soitetaan. Iloitteluakin arvokkaasta ohjelmasta löytyi, Michel Corretten Lintujen joulu oli hykerryttävää visertelyä, välillä raakkumistakin. Hauskinta oli tietysti tunnistaa lajeja. Myös Ryderin Thunderstormin Säkkipillinsoittaja myrskytuulessa kutkutti. Mutta kaikkein eniten ilahduin siitä, että varma hitti, J.S. Bachin Toccata ja fuuga d-molli oli mukana ohjelman päätösnumerona.
Taputusten, kumarrusten ja kiitosten jälkeen urkutaiteilija tarjosi vielä ylimääräisen numeron, jonka soittoa kiinnostuneet toivotettiin tervetulleeksi lähempää katsomaan.
Näin parvella runsaasti naapurikirkkokuoron jäseniä (mm. yhden Jedidon) ja huomasin ihmetteleväni, miksihän meidän kirkkokuoromme ei hankkinut lippuja (ohjelmia) kuorolaisillemme tähän konserttiin kuten vuosi sitten Isokosken konserttiin hankittiin. Vaan eihän se minua haittaa, pääsinhän kuitenkin kuuntelemaan. Ja katselemaan.

Kukaan ei ole profeetta omalla maallaan

Viimeksi tälle blogille kirjoittaessani mainitsin, että meitä oli pyydelty tuonne jonnekin kauas parin tunnin ajomatkan päähän laulelemaan. Ja nyt eilen harjoituksiin kokoontuessamme Terttu kertoi, että Anja oli pyytänyt meitä Israelin ystävien piirinkokouksen yhteydessä pidettävään Israel-tilaisuuteen laulamaan vajaan tunnin ajomatkan päähän. Sen sijaan sekin ainoa lähiaikojen kutsu tänne omalle paikkakunnalle, joka meille esitettiin alkusyksystä veteraani-illassa, osoittautui vesiperäksi. Ehkä kutsuja unohti tai oli ylittänyt valtuutensa.
Pointtini on se, että muualle meitä nykyään vietäisiin, vaan ei omiin nurkkiin. Tosin tuon ensin mainitun kutsun esittäjä oli kylläkin ihan paikkakuntalainen seurakunta-aktiivi.
Emme siis harjoitelleetkaan joululauluja, vaan keskityimme Toivon lauluihin. Kerron tästä projektista myöhemmin tarkemmin, mutta se liittyy hyväntekeväisyyteen, tarkemmin ensi kevään yhteisvastuukeräykseen, jonka kohteena kotimaassa on saattohoito ja erityisesti saattohoitokoulutus. Eilen näkemäni pätkä aamu-TV:n keskustelun aiheesta vahvisti, että valitsin aivan oikean hyväntekeväisyyskohteen. Saattohoitoon satsaamista parempaa ennalta ehkäisyä eutanasiaa vastaan en osaa nyt justiin kuvitella.


 

Valmistautumista

Tapasimme Jedidot-naisten kanssa viikko sitten tiistaina harjoitusten ja siivouksen merkeissä. Lauloimme muutaman laulun, joita tarvitaan maaliskuussa ja sitten aloimme selata kriittisesti kansioitamme. Kävimme lauluja läpi aakkosjärjestyksessä, irrotellen kansioista sellaisia nuotteja, joita tuskin enää tarvitsemme. Valkkasimme pois kuluneita lauluja sekä biisejä, jotka ovat vahvasti muiden paikallisten solistien tai ryhmien ohjelmistoa. Pääsimme vasta K-kirjaimen loppuun saakka. Jatkamme siivousta, mutta myös harjoittelua marraskuun alussa. Silloin otetaan vahvasti työn alle joulukuun veteraani-illan laulut sekä maaliskuun lauluja.

Lokakuun lopulla olisi Paltamossa Evankelisen Opintokeskuksen (muistinko puljun oikein) viikonlopputapahtuma, johon meitä pyydettiin mutta josta kunniasta kauniisti kieltäydyimme. Ajankohta on juuri syyslomani aikoihin, emmekä muutenkaan lähde mielellämme pitkien matkojen päähän. Tunnin ajomatkaa olemme pitäneet kipurajana. Mieluiten itse ainakin pysyttelisin lähinurkilla.

"Mistäs tiesit kun arvasit?"

...kuten isä aikanaan tapasi usein sanoa.
Kävi kuten etukäteen arvailinkin, tämänpäiväinen palvelutehtävä messussa ja Uusheräyksen kiitosseuroissa oli iloa ja juhlaa. Olo oli kotoisa ja levollinen, etenkin sitten kun harjoittelun ja alkuhermoilun jälkeen hiljennyimme urkuparvella rukoukseen.

Lauloimme kuta kuinkin saman ohjelmiston kuin kesäseurojen matkalaulumessussa, säkeistöjä vain valittiin päivän teeman mukaan. Alkulauluna "Nosta silmäs murheen maasta", vastausmusiikkina "Mä Jeesuksesta laulan", uskontunnustuksen jälkeen "Soi virteni kiitosta Herran" ja ehtoollisen aikana "Jeesus sanoi omillensa". Seuroihin mentiin tietämättä missä kohtaa ohjelmassa lauletaan. Laulujen paikat ja määrät sovittiin siinä seurojen lomassa huikkimalla. Ensin lauloimme "Jeesus, Herra Siionin" ja "Vie vuorille jo viesti". Seurojen loppupuolella laulettiin vielä "Onnellista elämässä" sekä matkalaulujen ulkopuolelta Jaakko Löytyn säveltämä ja sanoittama "Jumalan kiitos".

Koko porukalle jäi päivästä hyvä ja kiitollinen mieli. Kokoonnumme harjoittelemaan seuraavan kerran reilun viikon päästä.  

Hohhoijakkaa

Eipä ole naismuistiin ollut mulla noin vaikeaa mennä laulamaan kuin eilen. Jo töistä palattua alkoi vatsan seutuvilla tuntua ikäviä hermotuntemuksia, jotka eivät helpottaneet edes laulujen kertaamisella. Koko pyörämatka (jotain 25 min) tuntui kovin raskaalta, vaikka pyörä oli kevyt, tie kunnossa ja tuulikaan ei vastustanut. Jokin henkinen vastus sen sijaan tuntui vielä laulujemme jälkeenkin. On se kumma, että kesäseuroissa ei tuntunut miltään nousta lavalle juontamaan parisataapäisen yleisön eteen, ja nyt tuollainen ramppikuume tutun pienen väen edessä.  
No, huomenna kirkossa ja kiitosseuroissa on varmaan taas aivan toinen tunnelma.

Syyskausi alkuun

Meitä oli neljä laulamassa veteraanijärjestöjen seurakuntaillassa. Ja saman tien tuli kutsu seuraavaankin vastaavaan tilaisuuteen, joka lienee joulukuussa. Päästäisiinkö silloin laulamaan jokunen joululaulukin?

Mutta sitä ennen on ainakin tämä tuleva viikonloppu buukattuna. Oli vähältä tulla joka päivälle jotain, mutta onneksi leski oli saanut miehensä hautajaisiin jonkun sukulaisen lupautumaan laulamaan, niin ei tarvitsekaan meidän lähteä tien päälle. Itseä jo ehti töissä - lesken sinne mulle soitettua - hirvittää ajatus vierailla outojen ihmisten surujuhlassa.

Huomenna perjantaina olemme lupautuneet olemaan mukana sanan ja rukouksen illassa, saamme laulaa kolme laulua heti alussa, kun sitten yhden meistä täytyy palata kotiinsa vieraitaan kestitsemään.

Ja sitten sunnuntaina on ne kiitosseurat, jotka alkavat messulla. Harjoittelimme molempia tilaisuuksia varten täällä meillä tiistaina. Naiset saivat samalla omppuja kotiin viemisiksi.

Kun mulle soitettiin tuosta sanan ja rukouksen illasta, meinasin ensin kauhistella, ettei perjantai-ilta sovi ollenkaan, kun ollaan jo viikonlopun viettoon lähdössä. Mutta sitten muistin, että tämän viikonlopun olen joka tapauksessa "kiinni" täällä kotipuolessa, ei toiveita ehtiä käymään mökillä, joten menköön samoilla tulilla, parempi niin.

Kuulemma olisi meitä tahdottu Israel-tilaisuuteenkin 20.9., mutta onneksi Terttu oli jo kyselyyn epäilevästi vastannut, että kun noita keikkoja on nyt pukannut muutenkin. Itse olen silloin muualla. Tosin sanoin kyllä naisille, että eihän ole pois suljettu sitäkään mahdollisuutta, että laulaisivat joskus ilman minua ja ilman säestystä. Säestyksetöntä laulua meiltä on myös pyydetty.