Toccata ja fuuga

Täysremontin yhteydessä kirkkoomme rakennutettiin myös uudet urut. Ovat kuulemma kovetut. Hinnakkaatkin olivat. Nyt sitten on urku- ym. konsertteja kirkossa pidetty harva se viikko. Eilen illalla oli sitten jo sellainenkin nimi, että viimein minunkin piti päästä kuuntelemaan. Olen kerran aikaisemmin saanut tilaisuuden kuulla urkutaiteilija Kalevi Kiviniemen soittoa, sillä kertaa koululaiskonsertissa, jossa kuultiin niin Chaplinia kuin Vaaleanpunaista pantteriakin.
Tällä kertaa maestro pitäytyi, sanoisinko, vakavammassa ja osin jo hieman jouluisessakin ohjelmistossa. Kirkko, ja erityisesti urkuparvi oli täynnä väkeä. Muutkin kuin me halusivat nähdä, miten urkuja soitetaan. Iloitteluakin arvokkaasta ohjelmasta löytyi, Michel Corretten Lintujen joulu oli hykerryttävää visertelyä, välillä raakkumistakin. Hauskinta oli tietysti tunnistaa lajeja. Myös Ryderin Thunderstormin Säkkipillinsoittaja myrskytuulessa kutkutti. Mutta kaikkein eniten ilahduin siitä, että varma hitti, J.S. Bachin Toccata ja fuuga d-molli oli mukana ohjelman päätösnumerona.
Taputusten, kumarrusten ja kiitosten jälkeen urkutaiteilija tarjosi vielä ylimääräisen numeron, jonka soittoa kiinnostuneet toivotettiin tervetulleeksi lähempää katsomaan.
Näin parvella runsaasti naapurikirkkokuoron jäseniä (mm. yhden Jedidon) ja huomasin ihmetteleväni, miksihän meidän kirkkokuoromme ei hankkinut lippuja (ohjelmia) kuorolaisillemme tähän konserttiin kuten vuosi sitten Isokosken konserttiin hankittiin. Vaan eihän se minua haittaa, pääsinhän kuitenkin kuuntelemaan. Ja katselemaan.