Konsertti ohi

Toivon lauluja -yhteisvastuukonsertti meni paremmin kuin uskalsin toivoakaan, vaikka tiesinkin, ettei se voi huonosti mennä.
Vähän meinasi tulla kiire, kun olin sopinut kanttorin kanssa, että Dalia tulee viuluineen puoli neljäksi harjoittelemaan ja kun olimme vielä ruokapöydässä ennen kolmea. Haalasin äkkiä mukaani kaikki listalle muistiin kirjaamani tarvittavat, trahteerit sun muuta. Kun nousimme parvelle, urut soivat siellä aivan yksin... Kohta Sauli ilmestyikin urkujen takaa eikä heidän harjoitteluunsa kauaa mennyt, kun kaksi ammattilaista soitti Bachin Saavu Immanuel. Minä kuuntelin ja itkin. Enkä itkenyt ensimmäistä enkä viimeistä kertaa (kaksipäiväisten) synttärieni aikana.
Vähitellen muutkin Jedidot ilmestyivät paikalle ja asetuimme harjoittelemaan. Sauli-kanttori istui kuuntelemassa ja antoi rakentavaa palautetta. Kun basson volyymia vähän pienennettiin, niin löytyi lauluunkin sopiva balanssi. Kun viimeistä laulua harjoittelimme, kirkkokuorolaisia tuli jo kirkon ovista kello viiden harjoituksiin. Käydessämme läpi kuoron lauluja kirkkoon alkoi tulla kuulijoitakin - suureksi helpotuksekseni. Mutta missään välissä en sitten ehtinyt kirjoittaa muistiin, mitä minun täytyisi spiikata. Mutta Taivaan Isä auttoi siinäkin, niin ettei mitään olennaista jäänyt sanomatta eikä kuitenkaan tullut turhaan pulistua. Mieheni puhe sai minut kyyneliin, ja muiltakin hän sai siitä hyvää palautetta.
Kaikki Jedidot-laulut menivät vähintäänkin kelvollisesti, erityisesti viimeinen numero sai runsaasti kehuja, mutta monet kehuivat kokonaisuutta. Sitä minä olen viime aikoina usein itselleni sanonut, että se musiikki, joka kelpaa minulle, siitä kyllä muutkin tykkäävät. Taas se nähtiin.

Konsertista ja kahvitilaisuudesta jäi kaikille mukana olleille hyvä mieli. Kiitos Taivaan Isälle Hänen ihmeellisestä johdatuksestaan ja huolenpidostaan kaikissa vaiheissa ja konsertin toteutumisessa. Kun vain ajattelinkin, mitä kaikkea olisi voinut mennä pieleen...

Tänä iltana kuoroharjoituksissa varmaan käydään vielä iltaa läpi.

Mutta nyt musiikillinen katse kohti ensi viikkoa ja siioninvirsiseuroja. Milloin harjoiteltaisiin?

Päättyvä vuosi Jedidot-tilaston valossa

Olen tapani mukaan pitänyt rätinkiä meidän palvelutehtävistämme - joka mielestäni on osuvampi ilmaisu kuin keikka, vaikka keikka olisikin näpsäkän lyhyt määritelmä.
Päättyvän vuoden 2012 aikana Jediot on ollut 15 eri tilaisuudessa palvelemassa.
Niistä kuusi on ollut Israel-tilaisuuksia. Luvun suurta määrää selittää se, että tänä vuonna paikkakunnalla oli valtakunnallinen Israel-konferenssi, jossa olimme mukana peräti neljässä tilaisuudessa. Tosin niistä yksi oli jumalanpalvelus, jota en laskenut varsinaisiin Israel-tilaisuuksiin.
Jumalanpalveluksissa olimme musiikkitehtävissä yhteensä kolme kertaa, Israel-konferenssin aikainen mukaan lukien.
Hautajaisia oli kahdet.
Niin ikään kaksi kertaa olimme veteraanijärjestöjen järjestämässä seurakuntaillassa. 
Sitten olimme vielä Kristus-päivässä ja Sanan ja rukouksen illassa.

Saimme päättää tämän Jedidot-vuoden neljäntenä adventtisunnuntaina messussa. Lauloimme siellä VT:n tekstin tilalla David Lodenin laulun Iloitse, tytär Siion, sen sanat kun ovat melko tarkkaan sen pyhän teksti Sefanjan kirjasta. Uskontunnustuksen jälkeen lauloimme Sigval Tveitin ja Eyvind Skeien laulun, jonka A-M Kaskinen on suomentanut otsikolla "Loistaa". Ehtoollisella lauloimme Ahti Sonnisen säveltämän ja Une Haarnojan sanoittaman "Rauhaa, vain rauhaa" ja päätösmusiikkina "Taivas sylissäni". Muihin paitsi Lodenin lauluun meillä oli oma sovitus. Mainittakoon, että Häggkvistin sävellykseen - jossa on varsin laaja ääniala - tein A-osaan sopraanoille ylä-äänen, ja B-osaan altoille alaäänen. En ole vielä joutanut kuunnella (tai rohjennut), vaikka mies tallensi osan jumiksesta netin kautta. Oli kuulemma huono äänen taso, kirkon mikki särkee. Muutenkin tuo Pattijoen kirkko kaipaisi rustaamista, sakastikin on onnettoman pieni ja jäätävän kylmä koppero.

Vaatteetko on mun aatteet

Kerran kauan sitten, kun naisten lauluryhmä oli vielä nuori, me yritimme löytää sille sopivan nimen. Kun sitten nimi viimein saatiin, tulikin seuraavaksi hakusalle yhtenäinen esiintymisasu.
Aluksi mietitittiin sellaista mahdollisuutta, että hakisimme jokainen itsellemme alennusmyynnistä tietyn paidan tai tietyn mekon. No, minä olin sukkela ja kävin ostamassa sekä sen kukallisen lyhythihaisen kellertävän paidan että siniruudullisen kesämekon. Mutta siihen se ajatus sitten taisi jäädä. Nyttemmin olen hankkiutunut eroon siitä puserosta, koska siitä oli aina niin kova silittäminen, eikä se oikein hyvin edes istunut, tuntui luistavan pois päältä.
Siksi sitä ei ole mukana kuvassa, johon yritin koota hankkimiamme kostyymeja. Ruutumekon (äärivasemmistossa) otin kuvan mukaan, vaikkei se koskaan ole ollutkaan esiintymisasunamme.
Joku tunsi ompelijan, jolla me sitten teetimme tummansiniset liivimekot. Jokainen vuorollaan kävi otattamassa mitat itsestään. Kangas oli erittäin hyvälaatuista, ainakin se on kestänyt ja pysynyt hyvännäköisenä, vieläpä silittämättä siistinä, mistä annan mille tahansa kankaalle täydet pinnat. Ainoastaan yhden pikkuharmipuolen havaitsin mekossa männä talvena: kissinkarva tarttuu siihen lahjakkaasti. 
No, nyttemmin on kuitenkin käynyt niin, etteivät vaivalla ja kovalla rahalla teetetyt mekot sovi eli mahdu enää kaikille esiintyjillemme.

Otsakuvasta onkin jo ennestään tuttu tuo äärioikealla oleva afrikkalaismekko, josta meidän ei tarvinnut pulittaa mitään, koska lähetyssihteeri teetti ne erästä lähetystilaisuutta varten eräällä lähetystyöntekijällä, joka oli tuonut kankaan mukanaan. Olemme sittemmin korvanneet vähin erin saamamme mekot palvelemalla muissakin lähetystilaisuuksissa. Äärimmäisen kaunis asu, mutta siinäkin pusero tahtoo jotakuta rintavampaa puristaa, joku toinen taas ei mielestään osaa pukea hametta oikein saati kävellä se yllään :( mistä syystä asu on ollut mielestäni kuitenkin turhan vähällä käytöllä.
Liivimekon edessä on muistaakseni Israelin Ystävien t-paita, jossa on kuva ja teksti (hepreaksi) aiheesta "Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteestä". Israel-tilaisuuksissa, erityisesti sapattiaterialla olemme välillä kuitenkin pukeutuneet milloin mihinkin lainamekkoihin, joiden olemme kuvitelleet olevan Israel-henkisiä.
Monenlaisia huivejakin olemme tulleet hankkineeksi, yhdet romanialaiset huivit lahjoitti Dalia-ystävätär (minun oli tuo vaaleanturkoosi hapsullinen). Israelin Ystäviltä on ainakin hommattu nuo toiset huivit, siniset pienikuvioiset. Saila ja Aulikki tulivat Haminan lähetysjuhlilta mukanaan vielä nuo keltasiniset huivit, joissa Haminan asemakaava, 5€.
Unohdin yhteispotretista pontson, joihin Saila hankki kankaat ja jotka hän ompeli meille pientä korvausta vastaan. Niitä on kolmea eri väriä, kaksi kutakin, minun on vihreä, joten ei se olisi oikein sopinutkaan samaan kuvaan noiden sinivoittoisten asujemme kanssa. Otin siitä sitten vielä kömpelösti penkillä levitettynä yksityiskuvan, mukana minun tekemäni salomoninsolmuhuivi, jollaiset virkkasin muillekin naisille.

Toisinaan harjoitusten yhteydessä joku muistaa kysyä pukukoodia (se ei tule yleensä ensimmäisenä minulle mieleen). Usein on sovittu jostain väristä, tumma alaosa tms. Ei kai sitä sen kummempaa tarvitakaan, jos ei senkään vertaa. Onko pukeutumisen tarkoitus saada ihmisten huomio pois mahdollisista puutteista esityksessä?
Kun naiset tulivat harjoituksiin yllättäen tuon viimeisimmän hankinnan - lähetysjuhlahuivin - kanssa, minulle tuli jo mieleeni, että pitäisikö kysyä, ruvetaanko rekisteröidyksi yhdistykseksi, jos kerta rahan kanssa pelataan näinkin usein. Ainakin kokouksissa voitaisiin yhdessä päättää hankinnoista (mikä ei välttämättä olisi helppoa: vaikea löytää värejä ja kuoseja, jotka miellyttäisivät edes kahta saati kuutta naista). No, oikeasti, mä en kuitenkaan aio olla mukana Jedidot ry:n hallituksessa, enkä edes jäsenenä.

Evankeliumijuhla 2011 Raahessa

Tässä vielä se toinen Aulikilta saamani kuva. Rajasin reunoja pois, oli aika kaukaa otettu, ja me näytimme pikkutytöiltä erheellisesti
;-)
Tuolloin evankeliumijuhlien päätöspäivän aamuhartaudessa meillä oli yllämme ensi kertaa nuo Sailan ompelemat pellavaponchot - joista oli lievää tappelunnujakkaa, kun nopeimmat ehtivät varata värisuosikit... No loppuviimeksi ei tuo oudonvihreä päälläni niin hirveä ole ollutkaan, kun sen kanssa olen pitänyt oranssia hametta ja huivia - omaa lempiväriäni.
Kuvassa vasemmalta lukien Liisa, Annu, Samuel Korhonen (joka juonsi tilaisuuden ja jolla oli yllä juhlien tunnuspaita), Terttu, Saila, Aulikki, minä ja Petri Kolehmainen sähkökoskettimien takana. Petri säesti yhteislauluna olleet laulut, minä kitaralla meidän laulamat laulut.

Evankeliumijuhlien lähetysareenalla

Nyt sain Aulikilta ne kesän Evankeliumijuhlien kuvat, jotka miehensä otti meidän esiintymisistä. Tässä niistä parempi, lähempää otettu. Lähetysteemaan liittyen nuo afrikkalaistunikat. Tosin kietaisuhameen sijaan otettiin vaaleat housut, siksikin koska osan naisista tykkää, että hame on hankala pukea siten, että sen kanssa on helppo liikkua.
Vasemmalta oikealle Liisa, Annu, Terttu, Auliki ja Aila. Saila ei ollut tässä koitoksessa mukana, kun oli lauantain kiinni töissään.

Mehän kiiruhdimme tähän tilaisuuteen suoraan juhlakuoroharjoituksista - tai oikeastaan niistä kesken karaten.