Eilen pykättiin kasaan hoppuharkat, sovittiin treffit Majakalle kuudeksi. Ei siis minnekään rannikon saareen, vaan Kohtaamiskahvila Majakkaan, jonka kantaviin voimiin Jedi-Saila kuuluu. Vein vähän parsakaalipiirakkaa mukanani, kun arvelin suoraan töistä tulevia naisia mahdollisesti hiukovan. Kahviteltiin ja tutustuttiin meille uusiin Siionin Matkalauluihin sekä aiemmin mainittuun virteen 480 - joka sekin oli muille entuudestaan outo. Milloin oikeastaan "Terveys ja sairaus" -osaston virsiä veisataan?
Koetamme järjestää vielä toiset harjoitukset joko torstaille tai perjantaille, kun Annu ei vielä tällä kertaa päässyt mukaan.
Esiintymisasustakin oli taas keskustelua. Kun on kesällä ne suuret juhlat täällä Raahessa, niin pitäisi vissiin tuohon pukeutumispuoleenkin paneutua. Meillä on toki jo kaksikin esiintymisasua, mutta kun porukka on vaihtunut, niin kaikilla ei ole sitä alkuperäistä sinistä pitkää liivimekkoa - ja joillekin se on jo jäänyt pieneksi. Toinen asu - joka näkyy tuossa blogini otsikkokuvassa, on joustamatonta materiaalia, ja yläosa on niin ikään joillekin knafti. Laulaminen ei ole vapaata, jos kangas kiristää rintakehää.
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti