Omaishoitajien kirkkopyhä tuomiosunnuntaina

Tuntui aluksi hieman oudolta, että omaishoitajien kirkkopyhää vietettiin juuri tuomiosunnuntaina. Mutta kun kuuntelin Kimmo-papin lukemana päivän evankeliumitekstiä, ajattelin, ettei juuri sopivampaa ajankohtaa. Vapaasti muokaten Matteuksen evankeliumin luvusta 25: "Kun minulla oli nälkä, jano, kun olin alaston, sairas... sinä hoidit minua".
Ennen messua kokoonnuimme seurakuntakodille harjoittelemaan muutaman Jedidot-ystävättären voimin. Liisan kanssa pääsimme vauhdikkaasti Aulikin kyydissä. Kuulemma Escortkin kulki hyvin, kun Terttu porhalsi seuraamme suoraan Pattijoen messusta. Diakonissa Niina sattui sopivasti paikalle, jotta päästiin sopimaan lauluista, niiden määrästä ja ohjelmajärjestyksestä.
Hoitavan ja rakentavan messun jälkeen osa kirkkoväestä otti kutsun vastaan ja tuli kirkkokahville. Vaikka meitä olikin koolla vain pieni porukka, tilaisuus oli todella kaunis ja toivottavasti voimaannuttava myös omaishoitajille. Ainakin itse sain sieltä yllättävän paljon; kohtaamisista, musiikista ja erityisesti Aunen runosta.
Kahvittelun jälkeen tilaisuus alkoi ihanalla sellomusiikilla, Sivulan Venla soitti Sauli-kanttorin säestyksellä kaksi Siionin laulua ja lopuksi Sylvian joululaulun. Sitten me lauloimme kaksi laulua, Joensuun lähetysjuhlien tunnuslaulun, jolle olemme antaneet nimeksi "Ilo täydellinen" -saamassamme nuotissa kun ei laulun nimeä näy - ja toisena Laaksosen ja Kaskisen Hän ohitse ei kulje. Vaikka me ihmiset niin usein kuljemme toistemme ohitse, niin kuin olivat tehneet ne vuohet Jeesuksen vertauksessa, niin Jeesus ei hylkää eikä ohita ketään. Aune lausui yhden omatekemän runonsa, jossa hän kertoi vammaisena syntyneestä lapsestaan, joka muuten on täyttänyt jo 50 vuotta, vaikka synnytyslaitoksella oli sanottu, ettei lapsi elä puolta tuntia kauempaa... Aunen runon jälkeen laulettiin yksi virsi, että me ehdimme pyyhkiä silmät, niistää nenät ja koota itsemme viimeisiä lauluja varten. Siionin Kanteleen laulu 305 on Paimenpsalmi, jonka melodiana on tuttu "On kesän kirkas huomen". Ajattelin, että jos paikalla olisi dementikkoja, niin heillekin olisi taatun varmasti ainakin yksi tuttu sävel. Ja Aulikin laulama stemmaääni tekee tuosta kauniista sävelestä entistä kuulaamman ja herkemmän. Lopuksi lauloimme vielä Jaakko Löytyn sävelin ja sanoin: "Viimeisen laulun vielä laulan, ennen kuin matkaa jatketaan, viimeinen huuto vasten yötä: käy, Herra, meitä siunaamaan..."