Murhe ja häpeä

Kun soitin vajaa viikko sitten takaisin tuolle sotaveteraanille, hän huudahti ensi sanoikseen: "Ethän vain ole perumassa?!" Juuri niillä asioilla jouduin soittamaan - suureksi harmikseni ja häveten. Meidän lauluryhmästämme neljä naista kuuluu samaan kuoroon, jonka johtaja olikin sitten mennyt sopimaan kuoron kevätretken juuri samalle päivälle ja illalle, jolloin olimme jo luvanneet olla palvelemassa veteraanijärjestöjen seurakuntaillassa. Yksi naisista soitti sitten minulle heidän kuoroharjoitustensa jälkeen keskiviikkona ja pudotti pommin. Eivät olleet kehdanneet avata suutaan ja sanoa, että ovat estyneitä, kun niin moni muu kuorolainen oli ollut äänekkäämpi ja nopeampi ja alkanut yksi ja toinen siellä sanoa, ettei ole pääsemässä mukaan.
No, onneksi kuitenkin Teppo-veteraaniveljemme oli ymmärtäväinen, ja lupasi kysellä tilallemme ylistysryhmää, jota hänelle ehdotin. Vaikka minua harmittaakin, ehkä parempi näin. Mekin pääsemme viettämään hääpäiväviikonloppua ilman, että tarvitsee kiirehtiä sunnuntaina hyvissä ajoin takaisin maisemiin.