Löysin ensimmäisestä blogistani postauksen, jossa olin luvannut kertoa jotain johdatuksesta, jota Jedidot-Liisa oli kokenut tähän lauluryhmään tullessaan. Jedidoilla oli sellainen tilanne, että lopettaneiden tilalle koetettiin haeskella uusia laulajia. Samaan aikaan Liisa oli tykönään miettinyt ja rukoillut, miten ja minkä kanavan kautta hän voisi olla mukana seurakunnassa ja sen työssä. Kun sitten Saila oli kysynyt häntä kanssamme laulamaan, pyyntö oli tullut juuri oikeaan aikaan. Kysyntä kohtasi tarjonnan, ja Liisa koki johdatusta.
Löysinpä toisenkin vähän nuoremman postauksen, jossa olin kirjoittanut johdatuksesta myös siinä, miten toistaiseksi tuorein jäsenemme Annu tuli mukaan. Tohdin sanoa, että toistaiseksi, kun kuulin huhua, että jollakulla Jedidoista olisi mielessään joku uusi mahdollinen jäsen joukkoomme. Nähtäväksi jää. Joko taas johdatusta.
perjantai 7. syyskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti