sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Tilastotietoja

Laskeskelin muistiinpanovihostani menneen vuoden Jedidot-lähdöt ja ryhmittelin niitä knippuihin.
Teimme eri kokoonpanoin viitisentoista keikkaa (jota sanaa tässä nyt käytän paremman puutteessa, keksisikö kukaan paremmin kuvaavaa?)


  • Lähdöistä neljä oli Israel-tilaisuuksia: Lumijoella, Raahen helluntaisrk:ssa, Pattijoella ja Pulkkilassa, joista viimeksimainitussa en itse ollut mukana, vaan säestäjänä oli Tuomo Seppälä.

  • Kaksi kertaa olimme Uusheräyksen kirkkopyhässä (messu ja seurat), siis sekä kevät- että syysseuroissa.

  • Kaksi kertaa oli meille aivan uudenlaisia vierailuja, sairaalaan ja vanhainkotiin.

  • SLEY:n tilaisuuksissa kolme kertaa, kesän evankeliumijuhlilla kahdessa tilanteessa ja kiitosmessussa syksymmällä.

  • Kaksi tilaisuuksista oli rukousiltoja, toinen Saloisissa Pirkko Jalovaaran tilaisuudessa, toinen Pattijoella.

  • Olimme mukana tansanialaisen piispanvierailun kunniaksi järjestetyssä kahvihetkessä.

  • Lisäksi olimme joulun edellä Pattijoella messussa.

Lähtöjä oli enemmän kuin edellisvuonna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti