Surusanoma

Koskaan ei voi tietää, milloin kutsu käy. Nyt tuli iäisyyskutsu Jedidot-ystävättäremme Aulikin äidille. Aulikki puolestaan kutsui meitä hautajaisiin laulamaan. Toki haluamme silläkin tavoin ottaa osaa suruun ja kunnioittaa vainajan muistoa. Aulikki saa valita laulut, ja laulaa mukana mikäli pystyy.

Kohti kesälomaa ja kesäkonferenssia

Kevään viimeinen palvelutehtävä oli Kaatuneitten muistopäivän iltana. Meitä kertyi juuri se neljä, jonka sain silloin alun alkaenkin kokoon haalittua. Lauluja oli tukku tyrkyllä, kaksi piti pystyä valitsemaan. Toinen oli jo lyöty lukkoon, Siionin Kanteleen versio Paimenpsalmista "Ei silloin mitään puutu", tutulla "On kesän kirkas huomen"-sävelellä. Lopulta päädyimme laulamaan toisenkin psalmin, Korkeimman suojassa, psalmi 91, josta siitäkin on olemassa useampi sävelletty versio. Me olemme laulaneet Simojoen Pekan laatimaa versiota.
Kahvipöydässä istuimme emeritus kirkkoherran ja rouvansa seurassa. Rouva menetti sodassa isänsä, jota ei koskaan ehtinyt nähdä. En kehdannut kysellä, miten hän kokee/ jaksaa tämän vuosittaisen kaatuneitten muistopäivän. Itselläni oli silmät hellinä päivän itkuista.
Ilta oli mukava ja keväinen, oltiin jo helluntain odotuksen tunnelmissa. Olisimme kuulemma toistekin tervetulleita laulamaan.
Nyt saan jättää kitaran pitkäksi aikaa koteloonsa. Seuraava sovittu koitos on elokuussa Israel-konferenssissa, joka järjestetään täällä 10.-12.8. Toki sitä ennen täytyy kokoontua harjoittelemaan.
Kuoron osaltakin alkaa ihan kohta kesäloma. Tänä helluntai-iltana kirkkokuorollamme on kevätkonsertti, joka on kevätkauden viimeinen rutistus, ja toivon mukaan loppuhuipennus. Konsertiin on vapaa pääsy, mutta siellä on mahdollisuus antaa uhrilahja kolehtiin Yhteisvastuun hyväksi. Luultavasti ei kuitenkaan ns. haavikeräystä vaan kori ovensuussa.

Mennyttä ja tulevaa

Selvittiinhän siitä, vaikkei meitä ollut sapattiaterialla laulamassa kuin se minimi neljä henkeä ja vaikka mua hirvitti, pelotti ja jännitti esiintyä pianovirtuoosin kuullen. Ja aina mulla on pikkuisen orpo ja epävarma olo, jos laulan yksin kakkosääntä. Kauheasti janotti laulujen (ja suolaisen ruuan, mm. 19 paprikatäyteoliivin) jälkeen, niin kysyin pöytäseurueeltani, kehtaanko hakea itselleni vettä kesken Eskon loppupuheenvuoron. Antoivat luvan, niin menin, ja toin Hillelillekin lasiin täytettä. Hän oli ystävällisesti näyttänyt meille peukkua ylöspäin, kun tulimme laulamasta. 
Jo ennen kuin olimme tuosta keikasta selvinneet, meitä oli kysytty jo seuraavaan. Keskiviikkoiltana kuoroharjoitusten jälkeen sain puhelun veteraaniveljeltä, joka pyysi meitä Kaatuneitten muistopäivänä veteraanijärjestöjen, kaatuneitten omaisten ja koko seurakunnan yhteiseen seurakuntailtaan. Ja koska hänen piti sitä varten saada ilmoitus valmiiksi laadittua, niin hänen piti saada minulta heti vastaus, ilman että pystyin kyselemään yhtään ketään muita naisia, passaako heille. Otin riskin ja lupasin meidän tulevan jollain kokoonpanolla. Oli sellainen olo, etten hennonut kieltäytyäkään. Sotaveteraaneilta en voisi kieltää tuollaista pientä palvelusta. Ja kaikeksi onneksi sain heti seuraavana päivänä jo kolmelta naiselta sähköpostikuittauksen, että ovat käytettävissä tuolloin. Ainakin se minimi olisi siis jälleen koossa, ellei tule mitään häihäräppiä.

Nuorin jedida

Olimme vapunaattona lauluharjoituksissa yhden jedidan kotona. Siellä oli myös yksi yövieras, mummun kulta, joka oli päättänyt tulla yökylään. Kun minä vielä virittelin kitaraa, viisivuotias tyttö kantoi eteemme olohuoneen pöydälle täyssylillisen pehmoleluja, jotka asetteli siihen riviin. Mummu ei oikein ymmärtänyt, miksi ne lelut siihen piti kärrätä, mutta kyllä mä heti hokasin, että saimme kunnianarvoisan ja arvovaltaisen yleisön. Eikä siinä vielä kaikki. Yleisön asetuttua paikalle tyttö raahasi olohuoneen lattialle vielä vaaleanpunaisen hellokitty-merkkisen metrisen flyygelinsä. Flyygelisäestys olikin meille hyvää totuttelua. Ties vaikka perjantaina saisimme maestro Hilleliltä flyygelisäestyksen?
Tapasin viisivuotiaan vielä tänään uudestaan yhteisvastuun vappulounaalla. Kun istuimme juttelemassa tuttavapariskunnan kanssa, mummu tuli tyttärentyttärensä kanssa luokseni ja sanoi, että he ovat lähdössä, mutta he eivät voineet lähteä, ennenkuin tyttönen käy sanomassa minulle "heippa". Hurmaavaa!