perjantai 10. kesäkuuta 2011

Helteinen keikka Pattijoella

Pattijoen srk-kodilla ei tainnut pelata ilmastointi eilen Israel-illan aikana. No, kaukaisimmat vieraat olivat kuumuuteen tottuneita. Tandemilla ei tullut hiki, mutta salissa alkoi posket punottaa iltaa kohden. Olikin aika pitkä ilta, kun oli peräti neljä puhujaa ja yhden puhe lisäksi tullkittiin. Siitäköhän lie johtunut, että ekaa kertaa mulla oli jopa keikan JÄLKEEN väsynyt ja kyllästynyt fiilis. Että alkaisi jo riittää nämä Jedidot-laulutouhut. Aika usein sellainen tunne on ennen keikkaa, mutta yleensä jälkeenpäin on helpottunut ja tyytyväinen olo. Ei meillä kyllä laulutkaan niin kehnosti menneet, että sen takia olisi tarvinnut alkaa surra ja hautoa lopettamisajatuksia. Eikä ilta mutenkaan mitenkään kurja ollut, vaan aivan mukava. Vieraina olivat Rafi Shimon messiaanisesta Kehilat Hamaayan -seurakunnasta ja arabikristitty Hadi Dow Kulttuuri- ja taidekeskuksesta Haifasta. Viimeksi mainittu yllätti meidät puhumalla hyvää suomea. Hänen äitinsä on kuhmolaislähtöinen.
Lauloimme aluksi lähestyvän helluntain teemaan liittyen Bo, Ruach Elohim (Tule, Jumalan Henki) ja psalmin 123 jakeesta 2 tehdyn laulun. Illan loppupuolella lauloimme vielä yhden suomalaisen laulun (Psalmi 91 Simojoen sävelin, "Korkeimman suojassa") ja reipastahtisen Kumah Adonai, jonka sanat ovat niinikään psalmista (Ps. 3:2-5, 8-9)
Heinäkuun alussa on sitten vielä ne Evankeliumijuhlat, joihin olemme lupautuneet laulamaan niin lähetysareenalla kuin sunnuntain aamuhartauden yhteydessä. Saa nähdä, tuleeko pupu pöksyyn ja suru puseroon ison ihmisjoukon - ja mikrofonien - edessä.