tiistai 1. lokakuuta 2013

Valmistautumista

Tapasimme Jedidot-naisten kanssa viikko sitten tiistaina harjoitusten ja siivouksen merkeissä. Lauloimme muutaman laulun, joita tarvitaan maaliskuussa ja sitten aloimme selata kriittisesti kansioitamme. Kävimme lauluja läpi aakkosjärjestyksessä, irrotellen kansioista sellaisia nuotteja, joita tuskin enää tarvitsemme. Valkkasimme pois kuluneita lauluja sekä biisejä, jotka ovat vahvasti muiden paikallisten solistien tai ryhmien ohjelmistoa. Pääsimme vasta K-kirjaimen loppuun saakka. Jatkamme siivousta, mutta myös harjoittelua marraskuun alussa. Silloin otetaan vahvasti työn alle joulukuun veteraani-illan laulut sekä maaliskuun lauluja.

Lokakuun lopulla olisi Paltamossa Evankelisen Opintokeskuksen (muistinko puljun oikein) viikonlopputapahtuma, johon meitä pyydettiin mutta josta kunniasta kauniisti kieltäydyimme. Ajankohta on juuri syyslomani aikoihin, emmekä muutenkaan lähde mielellämme pitkien matkojen päähän. Tunnin ajomatkaa olemme pitäneet kipurajana. Mieluiten itse ainakin pysyttelisin lähinurkilla.