torstai 16. toukokuuta 2013

Kirkkokuorokonsertti

Seurakuntien yhdistymisen takia seurakuntamme nettisivua piti myös uudistaa vastaamaan nykytilannetta. Tämän viikon alusta uudistetut sivut ovat olleet käytössä. Mutta työ ei ole vielä valmis. Niinpä pettymyksekseni huomasin äsken, että myöskään nettiradiota ei nyt pysty hetkeen käyttämään. Minulla oli ollut meininki mainostaa ystävälleni  - ja suurelle musiikin ystävälle Norjaan, että voisi kuunnella netin kautta kirkkokuoromme kevätkonserttia 26.5. Mutta enpä nyt sitten mainostakaan. Muuta kuin tässä lähistöllä asuville, että tulkaa kuuntelemaan Saloisten kirkkoon Pyhän Kolminaisuuden päivänä klo 14. Tämänkertainen ohjelmistomme rakentuu aiheen "Kirkkovuosi" ympärille - taikka siis ympäri. Kirkkokuoron lisäksi kuullaan myös mieskvartettia.
Konsertin jälkeen kuoro tarjoaa vielä konserttivieraille kahvit seurakuntakodilla, ja juhlistaa täten 30-vuotista toimintaansa rekisteröitynä kuorona.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Kuvapahaasia Pulkkilasta

Pulkkilassa meillä ei ollut mukana sitä oikeaa ja hyvää kameraa, vain kännykät. Niinpä kuvatkin tulivat vähän mitä sattuu. Mutta pyysin kuitenkin miestäni ottamaan meistä kuvia, kun kerrankin olimme koko nykyisellä kokoonpanolla liikkeellä.



Ja nyt oli meillä kaikilla ponchotkin, kun Saila oli tarjoutunut myymään omansa Arjalle. 


sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Terveiset Pulkkilasta

Tänä rukoussunnuntaina kännykkä herätti minut klo 6.40. Kahdeksalta tulivat Liisa, Arja ja Terttu tähän meille ja pakkauduttiin sitikan kyytiin. Heikki istui rattiin ja tyyräsi meidät täydentämään joukkoa vielä Aulikilla ja Annulla. Auton kyytissä availtiin ääniä ja käytiin läpi vielä kaikki laulut, niin tunnin matka meni huomaamatta.
Pulkkilan kirkko oli iso, kaunis, lämmin ja tervanhajuinen, ja näkyi saaneen sekin viisikanta-tunnustuspalkinnon. Urkuparvella oli hyvät tilat päällysvaatteille, mukavat tuolit ja useita nuottitelineitä. Kirkon akustiikka oli upea. Helppo laulaa.
Rukoussunnuntain messun lauluiksi olimme valinneet sattumoisin aika monta Jaakko Löytyn laulua: vastausmusiikiksi "Sinä voit uudeksi luoda", saarnan jälkeen "Kuule meitä" ja päätösmusiikiksi "Jumalan kiitos", johon ainakin yksi kuulija ihastui niin, että tuli jälkeen päin laulun nimeä pariinkin otteeseen tarkistamaan. Ehtoollisen aikana lauloimme Jarkko Maukosen "Tässä pöydässä".

Seurakuntakodilla oli kirkkokahveilla tarjolla oikein voileipiäkin, mikä oli erityisesti meidän pitkämatkalaisten mieleen. Siellä sitten keskityimme heprealaisiin lauluihin, kuten Israel-tilaisuuteen sopineekin.  Heikki piti hyvän puheenvuoron, niin piti Leokin, ja aivan erityisesti kosketti Teuvon lyhyt todistus.

Annu totesi kotiin palattuamme, että olipa mukava päivä, jää varmaan mieleen tästä keväästä.

Kuviakin mies otti, ehkä jonkun myöhemmin saan tännekin.

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Murhe ja häpeä

Kun soitin vajaa viikko sitten takaisin tuolle sotaveteraanille, hän huudahti ensi sanoikseen: "Ethän vain ole perumassa?!" Juuri niillä asioilla jouduin soittamaan - suureksi harmikseni ja häveten. Meidän lauluryhmästämme neljä naista kuuluu samaan kuoroon, jonka johtaja olikin sitten mennyt sopimaan kuoron kevätretken juuri samalle päivälle ja illalle, jolloin olimme jo luvanneet olla palvelemassa veteraanijärjestöjen seurakuntaillassa. Yksi naisista soitti sitten minulle heidän kuoroharjoitustensa jälkeen keskiviikkona ja pudotti pommin. Eivät olleet kehdanneet avata suutaan ja sanoa, että ovat estyneitä, kun niin moni muu kuorolainen oli ollut äänekkäämpi ja nopeampi ja alkanut yksi ja toinen siellä sanoa, ettei ole pääsemässä mukaan.
No, onneksi kuitenkin Teppo-veteraaniveljemme oli ymmärtäväinen, ja lupasi kysellä tilallemme ylistysryhmää, jota hänelle ehdotin. Vaikka minua harmittaakin, ehkä parempi näin. Mekin pääsemme viettämään hääpäiväviikonloppua ilman, että tarvitsee kiirehtiä sunnuntaina hyvissä ajoin takaisin maisemiin.